top of page

moikka! hi!

Olen Carita Wallius, helsinkiläinen yrittäjä, taiteilija, graafinen suunnittelija, markkinoinnin pitkäaikainen ammattilainen, huonekaluverhoilija ja kolmen pojan äiti. Ja olen siis (se ainoa) tyyppi Mest Graphicsin (ja uuden Mest Art Studion) taustalla. Olen aikuisiän alanvaihtaja ja nyt yksityisyrittäjänä saan tehdä sellaista työtä, joka tekee minut joka päivä onnelliseksi ja josta saan voimaa.

 

Graafisesta suunnittelusta kiinnostuin jo lähes kahdeksan vuotta sitten istuessani raitiovaunussa matkalla töihin, kun silmiini osui melkoisen huonosti suunniteltu mainos. En lähde tässä nyt mainosta sen kummemmin erittelemään saati sitä esittelemään, mutta näin pienestä se ajatus lähti. Ja graafista alaa tarpeeksi vapaa-ajallani tutkittuani, hyppäsin tuntemattomaan ja lähdin opiskelemaan uutta.

 

Muutos oli suuri, sillä olin ollut saman työnantajan palveluksessa jo lähes 15 vuotta. Palkkani oli oikein hyvä ja työyhteisö mitä parhain. Sain tehdä monipuolisia töitä markkinoinnin parissa, ja tarvittaessa myös kouluttautua. Sain matkustella ja tehdä töitä isojen  kansainvälisten brändien kanssa.

 

En kuitenkaan saanut työstäni enää irti sitä mitä olisin halunnut, eikä minulla ollut siihen enää samaa paloa, kuin oli silloin kun työt aloitin.  Siispä tein päätöksen hypätä pois tutusta ja turvallisesta. Tarkoitus oli alkuun hankkia vain hieman uutta tietoa, ehkä lähinnä omaksi iloksi ja silloisen markkinoinnin ammatin tueksi, mutta nälkä kasvoi syödessä ja vuoden opiskelusta tulikin useamman vuoden rupeama. 

 

Toteutin näin omat unelmani todeksi ja perustin Mest Graphics Oy:n.  

​

Olen vuosien kuluessa ryhtynyt myös enenevissä määrin tekemään taidetta, niin perinteisin menetelmin, kuin myös digitaalisesti. 

​

Haluan palvella asiakkaitani aina henkilökohtaisesti ja tutustua mahdollisimman hyvin asiakkaani toiveisiin ja ajatuksiin ennen työn aloitusta. Oli kyseessä sitten yrityksen ilmeen rakentaminen tai verkkosivut tai yksityishenkilön tarpeet ja toiveet taiteen suhteen. 

​

 

 

 

 

I´m Carita Wallius, marketing orientated designer and a mother of three boys. I have over 15 years experience of working with big international brands as well as local ones. I have been creating visual elements for versitile brands and in my previous life I was also entrepreneur with my own furniture upholstery company.

​

I´m a career changer and changed my life about 8 years ago when I started to study graphic design and art and now I have a job that I absolutely love.

​

My motto in life is keep it simple. I love and see visual beauty all over, and I get inspired of design furnitures and buildings, minimalistic patterns and lines as well as wonders of nature. 

 

In my freetime I enjoy among other things painting/drawing, playing tennis and outdoor activities. 

Carita_edesta_800px_web.jpg
Carita_sivu_800px-web.jpg
MVmina-netti_edited.jpg
minä-mv-netti2_edited.jpg
Carita_edesta_800px_web.jpg
  • Facebook
  • Instagram

Mest Graphics Oy

Helsinki, Finland

bottom of page